Antti Rahkola

Olen helsinkiläinen, Liike Nyt puolueen Helsinginpiirin varapuheenjohtaja, joka ajaa avoimemman, oikeudenmukaisemman ja tulevaisuuteen katsovan Suomen puolesta. Taustani ja osaamiseni yhdistävät ymmärryksen taloudesta, pienyrittäjyydestä, terveyden edistämisestä, sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kestävästä kehityksestä. 

Olen helsinkiläinen pienyrittäjä perheenisä, jonka intohimona on rakentaa oikeudenmukaista, turvallista ja tulevaisuuteen katsovaa Suomea. Taustani politiikan, järjestötyön ja yritysmaailman parissa on opettanut, että parhaat ratkaisut syntyvät kuuntelemalla ihmisiä aidosti ja etsimällä yhdessä käytännönläheisiä tapoja parantaa arkea. Keskiössä ovat reilu työelämä, laadukas koulutus, vahva hyvinvointiyhteiskunta sekä vastuullinen talous- ja ilmastopolitiikka.

Olen syntynyt Lahdessa, vanhemmat Pohjois-Karjalasta ja opiskelujen loppupäästä asti asunnut työskennellyt ja yrittänyt Helsingissä. Lapsuuden peerheessäni, yhteiskunnalliset asiat ja oikeudenmukaisuus ovat olleet jatkuvasti esillä.  Lapsuudenkodissani opetettiin, että jokaisella on velvollisuus kantaa vastuuta omasta itsestään, oikeudenmukainen elämä, huolehtia lähiympäristöstä ja olla omalta osaltaan rakentamassa omine vahvuuksineen yhteiskuntaa. Tämä ajatus jäi pysyvästi mieleeni ja ohjannut elämässä pärjäämiseen. Nuoruudessani hakeuduin aktiivisesti mukaan myös oppilasaktiiviksi ja niiden toimintoihin, EU-youth in Action projekteissa paljon mukana ja  järjestötoiminnassa myös ammattijärjestöpuolella. Maailman ihmisistä olen ottanut oppia jo nuorena, kun yksin reppuselässä olen kulkenut maata pitkin Suomesta Malesiaan asti, ideana selviytyä minimaalisilla kuluilla. Samankaltaista tein USAN läpi kulkiessa ja sitten Euroopassa. Myös työskentely ulkomailla avartaa maailmaa. Eli näköalaa on monesta:)

Olen koko ikäni urheillut ja liikkunut monipuolisesti. Kilpa-urheilu kohti suurimpia tavoitteita oli aina aikuisuuteen asti. Terveys teki omat tepposensa, joka rajoitti sitä kirkkaimman tavoitteen saavuttamista. Hiihto muotoutui silloin päälajiksi ja voin sanoa, että vaikka Olympiaunelmaa en saannut, kasvatti hurjat treenimäärät minua ihmisenä.  Urheilu ja elämä on samaa. Periksi ei kannata antaa, helppo se ei aina ole. Mikäli kuitenkin yrittää myös aina saavuttaa enemmän. Liikunnallinen elämä tietysti jatkuu ja sitä kaikkien pitäisi monipuolisesti tehdä. Ehkä itse sitten veteraanien Olympialaisissa sitten, kun sen aika. :)